Tabut eivät enää ole tabuja

Näyttelijä Sascha Baron Cohenin luoma elokuvahahmo Bruno oli väistämättä elokuvateollisuuden viime vuoden kohutuin tapaus. Kyseinen italialainen homoseksuaali muotitoimittaja muutti Yhdisvaltoihin työskentelemään ja elokuvassa yrittää tulla tunnetuksi keinoja kaihtamatta.

Elokuvaa voi pitää jopa dokumentaristisena, sillä osa kohtauksista kerrotaan olevan kuvattu arkielämän oikeissa tilanteissa ilman palkattuja avustajanäyttelijöitä. Eräässäkin kohtauksessa Bruno adoptoituaan tummaihoisen vauvan pitää puheen suositussa afro-amerikkalaisille suunnatussa talk-showssa. Brunon käytös ja kielteiset kommentit tummaihoisia kohtaan saa talk-show -yleisön nousemaan penkeistään ja uhkaamaan Brunoa kuolemalla - oikeasti, ilman avustajanäyttelijöitä. Ja se naurattaa.

Kohusta huolimatta, tai sen siivittämänä, Sascha Baron Cohen onnistui jälleen luomaan suositun komediahahmon. Itse katsoin elokuvan perheeni kanssa. Isän hermot kestivät talk-show -tykitykseen saakka, jokna jälkeen hän poistui huoneesta ärähtäen vihaisesti "eikö mikään ole enää arvokasta." Vaikka aluksi pidinkin elokuvan rohkeudesta, sai isän kommentti ajattelemaan, onko Cohenin toiminta lainkaan soveliasta tai ylipäätään fiksua.

Soveliasta tai ei, Bruno voitti useita elokuva-alan palkintoja ja oli loppujen lopuksi sekä kriitikkojen että yleisön mieleen. Silti mediassa keskusteliin pitkään siitä, onko elokuvan tekijöiden eettisyys lainkaan kohdallaan. Onko oikein nauraa rasismille, vaikka tekijätiimin mielipiteet oikeasti olisivatkin myönteisiä? Onko oikein nauraa ja tuntea myötähäpeää muotitoimittajaa, joka tekee ihan mitä vain päästäkseen julkisuuteen, kohtaan - etenkin kun sellaisiakin ihmisiä oikeasti on olemassa?

Bruno ei ole ainoa törkeydellään mediakohua aiheuttanut tapaus, vaikkakin elokuvateollisuuden rohkein. Internet mahdollistaa tilanteen toistumisen, kun miljoonat eri käittäjät uskaltavat turvautua netin valheelliseen anonyymisyyteen lähettäessään räjähdysherkkää materiaalia perinteitä, tabuja ja arvoja kohtaan. Monet eivät tajua, että kaikkien Internet-käyttäytymistä voidaan valvoa eikä kaikki materiaali kestä päivänvaloa. Vaikka satiirinen materiaali olisikin "vain huumoritarkoitukseen", joku voi aidosti loukkaantua, eikä poliisitutkintaa ja kunnianloukkaussyytettä estä "anonyymisyys", sillä kasvottomuus ei ole sama asia.

On selvää, että joku loukkaantuu tai suivaantuu aina, riippumatta mitä julkaistaan. Elämme kuitenkin aikaa jolloin valtiot peräänkuuluttavat ihmisoikeuksia ja lupaavat sanavapautta. Todellisuudessa sanavapauteen on vielä pitkä matka, myös Suomessa. Lupaukset sanavapaudesta ovat kuitenkin saaneet ihmiset tavoittelemaan sanavapautta ja toimimaan kuten se olisi jo täydellinen. Kyseisen muutoksen myötä tabut eivät enää ole tabuja eivätkä perinteet enää pyhiä - ja juuri siitä syystä niillekin voidaan nauraa.

Vaikka perinteet eivät olekaan koskemattomia, on olemassa asioita, joihin yleisesti odotetaan kenenkään olevan koskematta. Esimerkiksi jonkun tietyn henkilön elämän, saatika kuoleman muuttaminen elokuvafarssiksi on edelleen paheksuttu teko, etenkin jos kyseessä on oikea elävä tai joskus elänyt henkilö. Siltikin median ruotiessa Johanna Tukiaisen ulkonäköä ja lauluääntä kovaan otteeseen, hymynkare nousee lukijoiden poskille eikä ystävien seurassa voi olla nauramatta uutisotsikoille.

Tukiaisen lisäksi Martina Aitolehti ja Mervi Tapola eivät taida olla ainoita, keiden kommelluksille naureskellaan, vaan muidenkin julkkisten yksityiselämä on jatkuvan pilkkauksen alla. Yksityisyyttä julkkiksilla ei ole ollut vuosikymmeniin, mutta silti otsikoille nauretaan, vaikka samalla muka paheksutaankin median toimintaa. Julkimot eivät ole ainoita ristiriitaisia tapauksia, vaan niin Miitta-tädille kuin Brunollekin nauretaan salaa.

Yhtäaikaisesti paheksumisen kanssa nauraminen johtuu perinteistä. Jotkut asiat ovat niin tabuja, ettei niistä ole totuttu puhumaan - saatikaan tekemään estotonta huumoria. Sehän ihmisiä oikeastaan kiehtookin: ennen niin kielletyt aiheet, kuten homoseksuaalisuus ja ateistiset aatteet, ovat nyt mediaseksikkäitä, asioita joista ihmiset rakastavat puhua. Muutoksen myötä sopimattomasta on tullut soveliasta, tabusta muotia, törkeästä huumoria.

Loppujen lopuksi nykypäivänä ei taida olla ainuttakaan asiaa, jolle ei saisi nauraa. Vaikka olisikin, asian laita olisi pian toisin, kun aiheesta väiteltäisiin mediassa laajasti ja pitkään, minkä jälkeen aiheesta uutisoitaisiin kohun muodossa ja lopuksi asia ratkaistaisiin sananvapauteen nojaten. Sama kaava toistuu aina, kun on kyseessä hyvän maun rikkominen. Toisaalta, hyvän maun määritelmä muuttuu jatkuvasti - niin kuin kaikki muukin.



____
Joku äikän teksti tämän tai viime vuoden puolelta. Tehtävä oli aika varmasti "Mille nykyään saa nauraa?"
On kiva siivota huonetta, kun näitä tulee vastaan! :D