Taikuutta ja taikuutta

Nyt paljastan seikan niille, jotka eivät mua vielä tunne.

Ja arvasittekin jo mihin se liittyy.

Tänään hoksasin Harry Potter and the Deathly Hallows part II:n trailerin ja tajusin että tää on loppumassa. Ihan kohta. Elokuvan maailmanensi-ilta on 15. heinäkuuta, päivän ennen mun synttäreitä. Kiitos WB julkaisupäivästä!!<3

Siispä, nostalgian merkeissä päätin omistaa tälle maailmanlaajuiselle ilmiölle kokonaisen postauksen, jossa muistelen edellisiä osia sekä kirjoina että elokuvina. Ah!

30. kesäkuuta 1997 englantilainen kustannusyhtiö Bloomsbury julkaisi J.K. Rowlingin monen vuoden työn tuloksen, "Harry Potter ja Viisasten kivi". Arvasikohan Bloomsburyn tyypit tai Rowling itsekään, että kyseessä oli tuleva menestys joka tekisi lehtiöönsä kirjan kirjoittaneesta naisesta yhden rikkaimmista naisista Briteissä.

Ja vajaa vuosi myöhemmin, 1998, se tuli Suomeen, olin silloin siis vasta kuuden vanha. En ees muista miten kirja päätyi meille, mutta näin teki ja mä luin sen. Rakastuin, välittömästi, ja luin sen monta kertaa peräkkäin.

Elokuva tehtiin sitten vuonna 2001, eli meni siinä kyllä aikaa ennenkuin oltiin varmoja että kyseessä on menestys. On hurjasti aikaa kun viimeksi katsoin ton elokuvan, mutta trailerin katsoessa tuli kaikki ne muistot sekä leffasta itestään sekä musiikeista. Meille tottakai hankittiin leffan cd-soundtrack jonka soidessa ja kynttilänvalossa tulin lukeneeksi seuraavat osat. Edelleenkin minusta tuo ensimmäinen elokuva on hieno - aitoa fantasiaa, yksinkertaista ja kaunista sellaista, ilman erityisempää draamailua.

Vuosi myöhemmin (kirjan suomennos 1999 / elokuva 2002) julkaistiin sitten seuraava osa ja kaikki jotka järjestyksessä näihin on tutustuneet tietävät, että jo silloin mentiin synkempään suuntaan. Ei sitä silloin pienenä tajunnut, että kuinka vaarallista loppujenlopuksi kirjan tapahtumat olivat ja kuinka ne vaikuttaisivat koko loppusarjaan. Sehän tässä sarjassa musta onkin hienoa, että loppujenlopuksi kaikki asiat kytkeytyvät toisiinsa, kuten hyvässä juonessa kuuluukin käydä.
"Salaisuuksien kammio"n aikana sain jo oikeasti vähän pelätäkkin.

"Azkabanin vanki" ilmestyi suomennettuna kirjana samaten vuoden kuluttua 2000. Oli rentouttava välillä unohtaa kaikki höpinät (kuolleesta) yltiöpahiksesta, maailman vaarallisimmalta velhosta Voldemortista ja tutustua maailman toisiksi vaarallisempaan velhoon, Sirius Mustaan. Mun mielestä tämä kirja oli kaikista turhin osa ja tuntuu ettei J.K. Rowling oikein keksinyt tähän mitään jännittävää.

Tämän elokuvaversiota sitten tehtiinkin kauan. Kun tähän asti kirjoja ja elkouvia oli tehtailtu vuositahdilla, nyt keskityttiin sen verran ja tehtiin elokuva kahdessa vuodessa. 2004 elokuvaversio ilmestyi uuden ohjaajan voimin ja se näkyy heti visuaalisessa ilmeessä. Tästä eteenpäin elokuvat alkoivat mennäkin synkäksi ja toiminnalliseksi, kuten kirjatkin. Silti, tylsä ja merkityksetön leffa - vaikka sanoinkin aiemmin että kaikki kytkeytyy toisiinsa kuitenkin.
Uusi Dumbledore on vain hyvä asia, mutta muistakaamme lämmöllä aiempaa, edesmennyttä näyttelijää.

"Liekehtivä pikari" oli sitten aikalailla välipala. Uskon, että Rowling kirjoitti tarkoituksella vähän viihteellisemmän osan sarjaan, ilman erityisempiä pahiksia. Kolmivelhoturnajaiset on koko kirjasarjan siistein juttu ja joskus saatan lukea vain ne luvut, jotka liittyvät kilpailuun. Vasta loppu on suoranaisesti merkityksellinen, kun "The rise of the evil" tapahtuu. Viihteellinen välipala onkin yhtäkkiä lähtölaukaus ja toisaalta niin kuuluukin, kun ollaan puolessa välissä.

Tässä oli ensimmäistä kertaa kunnolla teinidraamaa ja sehän mulle sopi, kun itsekin olin elokuvan aikaan 13-vuotias, eli juuri sopivassa iässä samaistumaan elokuvaan. Tätä teinidraamaa on tosin haukuttu, enkä mäkään siitä tykkää, mutta toisaalta tiedän että se oli Rowlingin tietoinen valinta. Kirja ilmestyi Suomessa vuonna 2001 ja elokuva 2005. Mun listalla varmaan toiseksi paras kirja ja sekös mua ärsyttääkin kun elokuva on kaikista epäonnistunein. Ihan laittoman paljon vääriä asioita ja jätetty pois tärkeitä.

Ja sitten se "Feeniksin kilta". 1050 sivuinen megapainos joka vaati jo vähän lukutaitoakin että homma pysyi kasassa. Mulla ei hirveästi ole muistoja Feeniksin kiltaan liittyen, just sen takia ettei sitä oo jaksanut lukea niin monta kertaa kuin muita, just pituuden takia. Eikä se nyt erityisesti ole minun mielestä kiinnostava. Hyvikset muodostaa vahvan liittouman ja sitä rataa ja sitten vähän tapellaan ja velhomaailma korruptoituu. No, Pimento on ihan paras hahmo!

Mutta ei ihmekään, että kirja on pitkä, sillä se ilmestyi peräti neljä vuotta edellisen osan jälkeen (2005). Keräämieni tietojen mukaan Rowlingilla oli tässä myös vaikeita oikeustoimenpiteellisiä ongelmia, kun hän joutui käymään ison prosessin läpi ja kokemaan plagiointisyytteet. Osaksi sen vuoksi kirjan tekeminen kesti niin kauan, mutta onhan tuossa sisältöä - liiaksikin. Elokuva ilmestyi 2007, eli sitä ei edellisen osan jälkeen tarvinnut kauaa odottaa. Siinä vaiheessa olin jo 15-vuotias ja koin suurinta buumia, joka kesti Liekehtivästä pikarista Puoliveriseen prinssiin. Että olin fani! Huhhuh....

Ohjaajanvaihdos oli loistava valinta!

Ja kun näin "Puoliverisen prinssin"trailerin ensimmäisen kerran, olin kikseissä. Olin taivaissa. Tää oli jotain niin siistiä! Ja on edelleen. Hyytävän kauhea ilmapiiri koko trailerissa eikä se elokuvakaan ollut mikään kevyin.
No onhan kyseessä toisiksi viimeinen osa, joten tunnelman kuuluukin olla synkkä ja uhkaava.

Kirja oli kuitenkin tavattoman tylsä. Tarinallisesti lähtölaukaus viimeiselle osalle eikä toimintaa ollut paljon, enkä minä ainakaan jaksanut lukea Dumbledoren lukuisia muistoja.
Ilmestyi 2006 / 2009.

Ja ihan vasta ilmestyi kyseinen leffa "The Deathly Hallows part I".
Paras elokuva tähän mennessä kuten kirjakin. "Kuoleman varjelukset" on jotain niin mahtavaa!!
Muuta mun ei tarvi sanoa.

Ja tähän sitä on tultu.

En osaa sanoa yhtään mitään mun odotuksista elokuvasarjan viimeisestä osasta. Koska olen sanaton.

Uskomaton traileri!

Ja musta on hyvin harmi, että tämä päättyy. Potter on mullekin, kuten varmasti monelle muullekkin kasvutarina. Mä olen kasvanut lukiessani Potterin seikkailuja yhä uudelleen yhä uudelleen. Kirjat lukenut kaikki ainakin kolmesti, suosikit tuplasti saman verran. Leffat löytyy hyllystä, kuten myös lähes kaikki peleistä.

Vaikka Potterbuumi meni myös mun osalta ohi, jään kaipaamaan tätä sarjaa niin paljon. Tämän kanssa olen saanut itkeä, nauraa, pelätä ja rentoutua, kokea tunteita joita kirjan hahmotkin tuntevat. 

Ja on muuten ainoat kirjat, mitkä ikinä olen lukenut kokonaan.

Moni sanoo Pottereita tekokaupalliseksi paskaksi.

Ehkä niin, mutta kyseessä on ainakin maailman parasta tekokaupallista paskaa. Peittoaa taloudellisesti, suosiollisesti ja näkyvyydellisesti kaikki samassa sarjassa painivat sarjat, kuten Twilightit ja Pirates of Caribbeanit (jotka eivät ole kuitenkaan kirjojen pohjalta tehtyjä, poiketen muista). 

Että in your ass teinivamppyyrit!!

Mutta tässä se on.
KOHTA SE TULEE

 

______________

SNEAK PEEK:

Tulossa vihdoin euroviisusyyni 2. semifinaali, sekä vappureportaasia, hyvin pian (huomenna)!