Tanssi- ja musikaalileffojen suurystävänä päätin vihdoin ja viimein tämänkin katsoa (kerranki oli seuraa, jota kiinnosti tämä; Laura).
Kyseessä on siis Step Up -elokuvasarjan kolmas osa höystettynä 3D tekniikalla. Mutta eihän meikällä ole telkkarissa 3D -valmiuksia, joten voidaan samantien unohtaa siitä puhuminen. Silti... Tanssileffassa 3D tekniikkaa? MITÄ?! Tuntuu turhalta...
Nimenomaan TUNTUU. Totuutta 3D:n sopivuudesta kyseiseen tyylilajiin ja ylipäätänsä 3D toteutuksesta en voi sanoa mitään, mutta ainakin Blue-ray oli aivan törkeän kaunista katsottavaa. Jos vuokraan elokuvan, otan nykyään aina blue-rayn ja vain harvat elokuvat ovat päässeet yhtä visuaaliselle tasolle kuin Step Up 3D.
Juoni on perus rakkausdraamahömpänpömppää, mutta toisaalta mulle se on aina välillä piristävä vaihtoehto. Toisaalta, mitä muuta tanssileffalta voi odottaakaan. "Tanssin avulla pärjää elämässä. Tanssi yhdistää ihmiset. Tanssi sitä ja tanssi tätä, tanssi on ihanaa!" on leffan pääpiirteinen sanoma. Lopussa kaikki huipentuu kahden joukkueen dance battleen - tottakai.
Vaikka juoni on maailman kliseisin, se ei oikeastaan haittaa. Tavat millä tietyt kliseet on toteutettu, ovat kivoja jopa hienoja, joten imelä rakkaustarina muuttuukin siedettäväksi.
Näyttelijät ovat tietysti komeita ja kauniita ja suloisia niinkuin olettaa sopii. Koreografiat olivat upeita, ihan sairaan upeita. Musiikki nannaa.
Tuomio: tanssielokuvien ystäville varsinainen show, mutta syvempää elokuvakokemusta tai jotain uutta metsästäville tämä voi olla pettymys.
Red Riding Hood on Punahilkka-satu vietynä vähän pidemmälle. Mainoskuvaa ja traileria katsoessa tulee vähän fiilis, että nyt on tosi kyseessä - tämähän on fantasiakauhua.
Fantasiaa kylläkin, mutta jätetään kauhu pois. Tarinan ainoa jännitys on siinä, että kuka Susi oikeasti on - katsoja alkaa epäillä lähestulkoon kaikkia kyläläisiä. Joo, kyllä, tämän sadun susi onkin ihmissusi. Itse elukka on toteutettu niin tökerösti että alkaa haukotuttaa.
Kyseessä on elokuva Twilightin ohjaajalta. Ja se näkyy. Se valitettavasti näkyy. Löysin niin paljon liikaa samankaltaisuuksia tämän ja Twilightin ohjauksien väliltä, että alkoi jo tuntua, että tämähän voisi olla itsenäinen spin-off Twilightille.
Päänäyttelijät ovat melko tympeitä, lukuunottamatta Potter-sarjan Sirius Mustanakin tunnettua Gary Oldmania, joka uskonnon miehenä saapuu kukistamaan mystisen pedon. Oldmanin karisma puree aina. Nytkin kyseinen henkilö on leffan ehkä pelottavin hahmo.
Tuomio: puolitiehen jäänyt fantasiaseikkailu, joka säväyttää vain arvoituksellisuudessaan. "Who's afraid?" Well I'm not!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti